www.NLPIT.com
-Venäjällä


Venäläinen liukuva työaika

Ihmiselle on terveellistä matkustella ja asua ulkomailla. Oppii arvostamaan asioita, joiden olemassaoloa ei ole edes huomannut aikaisemmin.

Ensimmäinen asia, jonka huomasin tultuani 1. Venäjän työviikon jälkeen takaisin Suomeen, oli kadut. Kävellessäni kotikaupungin katuja Suomessa saatoin taas vanhaan totuttuun tapaan vaipua omiin ajatuksiini ja todeta jonkin ajan kuluttua tulleeni työpaikan ovelle. Ainoastaan katuja ylittäessä oli hyvä vilkaista, että ei epähuomiossa tullut jyrätyksi. Venäjällä kadulla kulkeminen vaatii täyden huomion koko ajan. Ainakaan kaupungissa, jossa minä työskentelen, ei löydy kymmentä metriä ehjää katua. Jatkuvasti saa tuijotella jalkoihinsa ja hypellä suurempien kuoppien ja halkeamien ylitse. Oikeasti, Suomessa kävely Venäjän viikon jälkeen tuntui mahtavalta.

Toinen asia, jota ei ole oikeastaan osannut arvostaa niin kuin pitäisi, on Suomessa yleisesti käytössä oleva liukuva työaika.
Venäläisen kolleegan piti päästä töistä paria tuntia aikaisemmin hoitamaan asioitaan. Hän näytti minulle ruskealle, huonolle A5-kokoiselle paperille painettua lomaketta.
"Mihin tuota tarvitaan?" kysyin.
"Tämä on lupalappu, jotta pääsen tehtaalta ulos." oli vastaus.
Minä vähän huvittuneesti: "Mitä tapahtuu jos vain lähdet?"
"Turvallisuuspäällikkö huomaa ajanseurantajärjestelmästä, että olen lähtenyt aikaisemmin ja ilmoittaa siitä pääjohtajalle" oli toverittaren vastaus.
Pyysin selostamaan miten homma sitten toimii.
"Minä täytän tämän lapun. Vien sen pääjohtajan allekirjoitettavaksi. Sen jälkeen vien sen alakerran vastaanottoon, jossa se kirjataan vihkoon ja välitetään edelleen turvallisuuspäällikölle."

OK. Ymmärsin. On se tietysti tämäkin tapa hoitaa asia. Minun oli ihan pakko kertoa miten sama asia hoidetaan Suomessa.
"Sanon jollekin työkaverille lähteväni hoitamaan omia asioitani, jos sattuu joku olemaan lähellä, ja lähden asioilleni.".
Minussa ilmeisesti asustaa pieni sadisti. Oli ihan pakko vielä vääntää puukkoa haavassa.
"Tietenkään minun ei ole pakko tulla aamulla työpaikallani vaan voin soittaa ja sanoa hoitavani hommat tänään kotoa käsin."




tap. 2006 kesäkuu / lis. 2006 kesäkuu

Arvoisa lukija. Onko sinulla mielenkiintoisia kokemuksia Venäjällä asumisesta tai työskentelystä? Haluatko jakaa ne muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa? Lähetä tänne, niin saadaan sivustolle monipuolisempia juttuja.