|
Junalipun ostaminen Venäjällä
Alan olla rutinoitunut junalipun ostaja, joten alla olevat vinkit kannattaa
lukea.
Junalippujen hankinta isolta asemalta on joskus hiukan haastavaa. Ensimmäinen
kerta Pietarin Moskova-asemalla jäi mieleen. Kieli ei ollut hallussa kovinkaan hyvin,
joten en ymmärtänyt kaikkia selityksiä, joita minulle tiuskittiin pienistä
puheaukoista.
Isossa lippuhallissa (halleja on ainakin kaksi) on kymmeniä lipunmyyntiluukkuja.
En viitsi kertoa yksityiskohtia, mutta
ensimmäisellä lipun ostokerralla vasta neljäs kassa oli sellainen, joka suostui myymään lipun
haluamaani junaan.
En ole ihan varma systeemistä, mutta vaikuttaa siltä, että osa kassoista myy vain saman päivän lippuja.
Ensimmäinen vinkki: Ennen kuin asetut jonon hännille, tarkista että kassa myy
haluamiasi lippuja.
Toinen vinkki: Varaudu pitkään jonottamiseen. Aina kun tulen lippukassaseinustalleni, on jokaisella
kassalla pitkä jono (15 - 30 min). Ei se mitään, olen varannut runsaasti aikaa jonottamiseen.
Kolmas vinkki: Jokaisen kassan edessä on ilmoitettu kassan työskentelyaika.
Venäjällä tuntuu joka paikassa olevan käytössä ns. tekninen tauko (eli kahvitauko),
joita on useammin
kuin meillä. Tuuraaja ei siis tulee täksi ajaksi.
Luukku lyödään kiinni, ja jono jää kärsivällisesti odottamaan kahvitauon loppumista.
Tässä kohdin voit
halutessasi hiukan
optimoida jonottamista. Ennen kuin valitset kassan niin käy tsekkaamassa, että
tekninen tauko ei satu omalle jonotusvuorolle.
Neljäs vinkki: Voit jättää paikkasi jonossa vähäksi aikaa esimerkiksi halutessasi tarkistaa
jotakin. Sano takanasi olevalle, että tulet kohta takaisin. Minusta tuntuu, että paikalliset
käyttävät tekniikkaa kätevästi jonottamalla yhtäaikaa kahdessa jonossa.
Viides vinkki: Olin vuoden verran jonotellut vakiokassoilleni kun kiinnitin
huomiota lähellä olevaan kahteen
kassaan, joissa oli huomattavasti lyhyemmät jonot. Kyseessä on ensisijaisesti sotilaille
tarkoitetut kassat. Sotilaat olivat halutessaan oikeutettuja kiilaamaan jonossa.
Siirryin käyttämään näitä kassoja. Jonotusajat ovat huomattavasti lyhyemmät
kuin naapurissa. En ole varma miksi kaikki eivät käytä tätä mahdollisuutta. Antakaakohan
ulkomaan passi minulle jotakin joustoa?
Kuudes vinkki:
Joitakin lippuja on sesonkiaikana erittäin hankala saada. Esimerkiksi liput Pietarista
Moskovaan ovat joskus todella kiven alla. Tätä tarvetta varten asemalla on toimivat
ja mielestäni erikoisen avoimet mustanpörssin markkinat. Useinmiten ensimäinen
tarjous tehdään ulko-ovella tyyliin : "Moskovaan ei enää ole lippuja, mutta minulta kyllä löytyy."
Hauskinta on, että kauppamiehet tulevat myös sisälle rakennukseen ja käyvät mainostamassa
tarjouksiaan jonottaville ihmisille. En ole koskaan kokeillut tätä tapaa.
Seitsemäs vinkki:
Lipun voi ostaa myös Netistä (www.express.orw.ru) En ole vielä kokeillut.
Kahdeksas vinkki: Tämä on tärkeä. Jos junan lähtöön on vähemmän kuin puoli tuntia,
olet oikeutettu menemään suoraan jonon kärkeen.
Yhdeksäs vinkki: Viimeinen ja tärkein. Tarvitset passia ostaessani junalippua ja
mennessäsi junaan.
Aloittaessani kirjoittamaan oli tarkoitus antaa vinkki tai kaksi, jotka on hyvä
tietää ostettaessa junalippua Venäjällä. Kirjoittaessa tuli jatkuvasti mieleen
uusia asioita. Jos olisi vielä tullut mieleen yksi,
niin vinkkejä olisi ollut täydet kymmenen ja
olisin voinut kutsua sivua: Junalipunoston Kymmenen Käskyä.
Venäjän rautateiden englanninkielinen aikatauluhaku
lis. 2006.8.27
Arvoisa lukija. Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia
junalla matkustamisesta Venäjällä? Haluatko jakaa ne
muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa? Lähetä tänne, niin
saadaan luettavaksi monipuolisempia juttuja.
|
|