|
"Blogi" 2006 kesä - heinäkuu
18.7.2006 (Venäjä)
Matkustaminen junassa
Kun menet ostamaan junalippua Venäjällä, niin ota passi mukaan.
Passin tarpeellisuus oli alussa yllätys ainakin minulle. Ei tullut ensimmäiseksi
mieleen, että ostettaessa
junalippua naapurikaupunkiin on passi välttämätön. Se on.
Sen sijaan jos saman matkan matkustaa sähköjunalla (elektrichka),
niin dokumenttia ei tarvitse.
Yleensä matkustan Pietarista työpaikkakunnalle junalla, joka sopii minulle aikataulullisesti
hyvin. Lisäksi lipun hinta on korkeampi kuin sähköjunalla, joten se karsii porukkaa. Ymmärsin tämän kun
kerran en ehtinyt vakituiseen junaani, vaan minun piti käyttää sähköjunaa.
Sähköjuna lähti alkuillasta Pietarista. Tuntui siltä kuin puolet porukasta olisi
pämpännyt viinaa alkupäivän ja toinen puoli aloitteli juominkeja junassa.
Minä istuin käytävän päässä naama välikköön päin reppu tiukasti sylissä katsekontakteja
välttäen. Vaunuun ryysäsi juopunut työhaalareihin pukeutunut noin kolmekymppinen mies
passi kädessä. Häntä seurasi pieni, ryppyinen, selkäreppua kantava vanha mies, joka aneli
passiaan "... minäkin olen ihminen. Antakaa passi takaisin...". Säälittävä näky.
Juopunut törppö
halusi pistää kunnon näytöksen pystyyn ja kovaäänisesti kailottaen huusi jotakin
junan hätäpuhelimeen, josta mumistiin takaisin. Vieressä istunut topakka
täti-ihminen vaati älykääpiötä antamaan passin takaisin vanhukselle.
Jätkä vastasi jotakin ivallisesti. Minua vastapäätä istui siististi pukeutunut, hoikka,
isot silmälasit päässä yli kuusikymppinen mies. Kun torvelo hävisi passin ja sen
omistajan kanssa välikköön nousi tämä edessäni istunut mies ja seurasi heitä välikköön.
Saman tien kun hän oli noussut, niin pari nuorempaa miestä ampaisi tuoleiltaan
samaan suuntaan. Mielenkiintoista. Olikin ensimmäinen kerta kun pääsin seuraamaan
joukkotappelua ja vieläpä junassa. Minulla oli videokamera repussa ja arvuuttelin
mielessäni uskallanko dokumentoida mielenkiintoisen näytöksen. Onneksi järki voitti,
ja kamera jäi reppuun. Hetken rymistelyn jälkeen passin pelastajat palasivat paikoilleen
ja oletettavasti passin omistaja oli saanut omaisuutensa takaisin.
Tällaiset kokemukset ovat aina opettavaisia:
Pyrin välttämään sähköjunaa iltaisin.
13.7.2006 (Suomi)
Kävijät sivustolla
Palaan vielä teemaan kävijät sivustolla. Tällaista sivustoa pidetään
yllä lähinnä omaksi iloksi ja sen ylläpitämiseen tarvittavien taitojen kehittämiseksi.
Eli sillä oikeastaan ei ole merkitystä paljonko ihmisiä käy sivustolla ( joo, niin
varmaan). Sivustoa on kuitenkin mukavampi ylläpitää jos tietää jonkun muunkin lukevan sitä.
Aikaisemman kyselyn perusteella säännöllisiä lukijoita on n. 3 kpl.
Tilanne 26.6.2006 oli siis seuraava.
Vaimo (pakotan käymään)
Nuorempi Poika (varmistaa käymällä kuukausirahan jatkuvuuden)
Tomi Työtoveri(käy lähinnä myötätunnosta ja säälistä)
Nyt tilanne on hiukan huolestuttava.
Vaimo: alkanut pitää avioeroa huokuttelevampana vaihtoehtona.
Nuorempi Poika: pyydetyt korvaukset alkavat olla sitä luokkaa, että kaveri
ilmeisesti kuvittelee löytäneensä vaihtoehdon työelämään siirtymiselle.
Tomi Työkaveri: ei vastaa enää puhelimeen eikä sähköpostiviesteihin. Työkavereiden mukaan on
kuulemma
jotakin puhunut yhteydenottamisesta poliisiin ja lähetymiskiellon hankkimisesta.
Selkeästi on siis aika uusia markkinointistrategia. Minulla on muutamia hyviä ideoita.
-
Jos tällä hetkellä sivustoa lukee siis noin kolme suomalaista eli kolme
viidestä miljoonasta. Pyöristetään ja sanotaan, että joka miljoonas lukee.
Lisään siis sivustoon osaston venäjäksi. Venäjän taitoisia on maailmassa muutama
sata miljoonaa. Eli potentiaalisten lukioiden määrä kasvaa radikaalisti.
- Vihjailen työpaikalla, että kerron työkavereihin liittyviä asioita sivustolla.
Tämä puree ainakin pari kuukautta.
Vitsi sarjassamme naapurien kertomaa suomalaisista.
Kolme suomalaista istui kittaamassa viinaa. Tunnin pämppäämisen jälkeen ensimmäinen
sanoi: Kippis !
Kului taas tunti juopottelun merkeissä ja toinenkin intoutui avaamaan suunsa:
Kippis !
Taas meni tunti viinalla lotratessa kun kolmas suomalainen sanoi ärtyneenä:
Perkele, onko tänne tultu ryyppäämään vai puhumaan paskaa !
Vitsi sarjassamme toverit kertovat itsestään.
Venäjällä on erillinen juhlapäivä
jokaiselle ammatille: autonkuljettajille, kirjanpitäjille, rautatiellä työskenteleville,
strategisten ohjusjoukkojen sotilaille (ihan oikeasti) jne.
Tämä vitsi oli tehtaan ilmoitustaululla autonkuljettajien juhlapäivänä.
Liikennemiliisi menee esimiehensä luo:
Toveri päällikkö, minulle syntyi viime yönä lapsi.
Esimies: Onneksi olkoon ! Lahjoitan sinulle lapsen kunniaksi vodkapullon.
Miliisi: Päällikkö, minulle syntyi POIKA.
Esimies: Hienoa! Sitten saatkin lahjaksi pullon parasta konjakkia.
Miliisi: Päällikkö, anteeksi mutta ette tainnut ymmärtää. Minulle syntyi jo TOINEN POIKA.
Esimies: Anteeksi en tosiaankaan ymmärtänyt. Tässä on sinulle 50 km tunnissa nopeusrajoituskilpi.
Laita minne haluat.
11.7.2006 (Suomi)
Loma on alkanut. Helteet jatkuvat.
Alla uutinen Etelä-Suomen Sanomista 9.7.2006
STT-AFP-Moskova; Venäjän parlamentin alahuone, duuma, hyväksyi lauantaina lain,
jota voidaan ihmisoikeusjärjestöjen mukaan käyttää oppositiota
ja tiedotusvälineitä vastaan. Laissa laajennetaan ääritoiminnan määrittelyä. Sen
mukaan esimerkiksi viranomaisten herjaaminen ja syyttäminen vakavista rikoksista,
sekä heidän ja vaaliviranomaisten työn estäminen luetaan rikolliseksi.
Terrorismin julkisesta hyväksymisestä tulee myös rikos. Lisäksi osallistuminen
mellakoihin sekä huligansimi ja vandalismi ideologisista, poliittisista ja etnisistä
syistä luetaan ääritoiminnaksi.
Uutta lakia kannatti 338 edustajaa ja vastusti 99. Laki tarvitsee vielä
presidentti Vladimir Putinin hyväksynnän.
Viimeisten vuosien aikana kaikki tärkeimmät tiedotusvälineet ovat siirtyneet
valtiovallan kontrolliin ja nyt tämä.
Etenkin kohta "...esimerkiksi viranomaisten herjaaminen ja syyttäminen
vakavista rikoksista .." on aika huolestuttava. Eli jos et ole tyytyväinen
jonkun viranomaisen toimintaan, niin parhaassa tapauksessa räpsähtää syyte
terrorismin tukemisesta.
Venäjä ei tietenkään ole ainoa maa, jossa
terrorismin varjolla pyritään rajoittamaan kansalaisvapauksia.
Männä viikolla oli paikkakunnalla käymässä sisäinen tarkastaja, joten loppuun
tarkastajavitsi.
Tarkastajalle tarjottu lounas ei saa vaikuttaa tarkastuksen lopputulokseen. Tosin tarjoamatta jäänyt
lounas vaikuttaa varmasti.
3.7.2006 (Venäjä)
Venäläisestä johtamistavasta onkin ollut jo puhetta kohdassa
Venäläinen tapakulttuuri,
mutta siihen vielä lyhyesti. Venäjällä näyttää olevan tavallista, että
esimies haukkuu alaisensa pystyyn kun tämä on esimiehen mielestä töpännyt.
Otin tämän puheeksi eräällä automatkalla Pietariin venäläisten kolleegojen kanssa.
Oikeastaan suurin yllätys oli, että tämä johtamismetodi oli heidän mielestään ihan OK.
Kun kaveri julkisesti nöyryytetään, niin hän ei varmaankaan tee samaa virhettä uudestaan
ja työtoverit oppivat samalla. Heidän mukaansa ei ole kysymys kovinkaan
vakavasta asiasta tyyliin "No johtaja vähän vaan päästelee höyryjä".
30.6.2006 (Venäjä)
Venäjällä on mielenkiintoinen tapa taksikuittien kanssa. Taksikuittia pyydettäessä
kuski kysyy aina sopiiko, että asiakas itse kirjoittaa kuittiin summan.
Joskus kuski jopa kieltäytyy kirjoittamasta, mutta antaa kuitin, jossa on leima valmiina.
Tällaiset kuitit pannaan sitten matkalaskuun.
Hmmmm... kuittiin voi siis itse kirjoittaa haluamansa summan ......
Tänään sanoi lähes uusi boilerini sopimuksensa irti. Yllätyksekseni se oli onni
onnettomuudessa. Nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan paine riittää käsisuihkun käyttöön
eikä myöskään tarvitse minuutin välein väännellä hanoja, jotta vesi ei olisi polttavaa
tai jäätävää. Taas jotain sellaista mitä ei Suomessa osata arvostaa.
Edellisestä kerrasta viisastuneena lähdin remonttimiesten mukaan. Aikaisemmin
jouduttiin yhtä boileria käydä säätämässä puolitusinaa kertaa. Aina oli jotain jäänyt
puolitiehen. Nyt kun boileri oli kytketty irti tarkistin, että hanoista tulee
sekä kylmää että kuumaa vettä. Niistä tuli. Kerrankin homma meni putkeen kerralla :-)
Luonnollisesti en huomannut tarkistaa saako keittiössä sijaitseva
pyykinpesukone virtaa. Ei saanut. Remonttimiehet olivat käyneet kytkemässä virran pois
boilerista rapussa sijaitsevasta kytkintaulusta. Siinä kai oli sitten epähuomiossa
tullut tönäistyä jotakin ylimääräistä kytkintä kuten minun pesukoneeni pääkytkintä.
29.6.2006 (Venäjä)
Seminaari Pietarissa
Eilen oli laitetoimittajien yhteisesti järjestämä seminaari. Homma alkoi puolituntia
myöhässä. Myöskään heitin ei toiminut, joten 1. esitelmöitsijä veti Powerpoint-esityksensä
läpi kannettavan näytöltä. Minulle se oli ihan ok, koska istuin 1. rivissä ja kannettava
pantiin pöydälle suoraan nenäni eteen, mutta mitenköhän rivien laitimmaiset mahtoivat
seurata esityksen visuaalista puolta. Esitys oli muuten hyvä.
Esitysten jälkeen oli loistavaa Saslikia, olutta, biljardia, keilailua jne. Kiva tilaisuus.
Kotimatkan teimme taksilla n. 140 km = 60 e. Taksi oli vanha Ladan rämä, joka tärisi uhkaavasti
kun nopeusmittari väpätti 130 km/t kohdalla. Turvavyötä ei tietenkään ollut. Tähän alkaa
tottua täällä. Sillä vauhdilla ja sellaisella autolla kun törmää johonkin, niin voi sanoa, että
tämä komennus loppui kertaheitolla siihen. Ei jää kukaan kitumaan.
Tilannetta ei parantanut lainkaan se, että kuskina
oli kaveri, jonka naamasta näki ja puheesta kuuli, että vodkaa on käytetty runsaasti ja säännöllisesti mutta
pitkään. En tiedä miten kuvailisi paremmin, mutta tiedättehän tyypin. Jos sellainen tulisi
vastaan Suomessa niin vaihtaisit kadun puolta / hälyttäisit poliisiin kaiken varalta.
Venäläinen markkinointi poikkeaa suomalaisesta. Palaan tähän mielenkiintoiseen aiheeseen
vielä tarkemmin myöhemmin, mutta yksi esimerkki tässä. Esittelytilaisuuden jälkeen olin
mutustelemassa voileipääni ja kuuntelin
puolella korvalla kuinka myyntimies jutteli venäläisen kolleegani kanssa. Korvaan sattui sana
Finnik.
Siirryin mukaan keskustelupiiriin. Työtoverini selitti minulle, että kyseinen kauppamies
kauppasi tuotetta, jota emme ostaneet, koska se ei ollut standardiemme mukainen.
Valaisin myyjää, että tiedän tuotteen ja että se on hyvä, mutta emme hanki niitä, koska
se ei ole firman standardien mukainen. Aktiivisen myyntimiehen kommentti oli:
Voisimmeko löytää jonkin keinon, jolla voisimme kiertää kyseistä standardia?
Siinä oli jo hilkulla, että olisin ottanut kierroksia. Selitin uudestaan painokkaammin, että
kaupattu tuote on hyvä, mutta jos firma on määritellyt tuotteet, joita käytämme,
niin me todellakin käytämme vain niitä. Onneksi supermyyjä tajusi jättää vääntämisen siihen.
Juttelin tapahtumasta paluumatkalla (muistattehan sen hajoamispisteessä olevan Ladan, jonka
pöhönaama kuski oli piiskannut 130 kilometrin tuntinopeuteen kuoppaisella tiellä) venäläisen
kolleegan kanssa. Hänen mukaansa se on tavallista venäläistä kaupankäyntiä. Jossain vaiheessa
keskustelu siirtyi teemaan luottamus. Tästä aiheesta hän kertoi mielestäni hyvän vitsin.
Kaksi venäläistä mafiosoa tapasi lentokentällä. Lentokoneesta tulleella oli
matkalaukku täynnä rahaa.
Lentokentällä ollut kysyi:"Mistä olet saanut rahat? "
Lentokoneesta tullut:"Tulen Lontoosta ja voitin korttipelissä. "
Lentokentällä ollut:"Mutta, ethän sinä osaa pelata korttia."
Lontoosta tullut:"En niin. Odota kun kerron. Olin ensimmäistä kertaa pelaamassa. Pelin lopussa
jokainen sanoi omat korttinsa tyyliin minulla on kakkospari, ei mitään, suora jne.
Kortit he laskivat
pöydälle kuvapuoli alaspäin ja voittaja keräsi rahat itselleen. Minä kysyin ihmeissäni,
että eikö
ole tapana näyttää kortit lopussa. Sain vastauksen. Meillä luotetaan miehen sanaan.
Voit kuvitella miten hyvät kortit sain siitä lähtien."
27.6.2006 (Venäjä)
Suoritin tänään lukijatyytyväisyyskyselyn. 100 (!) prosenttia vastaajista oli
sitä mieltä, että sivuilla on hauskoja juttuja. Menestys oli yllätys.
Kiitoksia kummallekin.
26.6.2006 (Suomi/Venäjä)
Videoneditointia
Juhannus meni kotona videoeditointia harjoitellessa. Sain siis laitettua
sivustolle Hevosvideon. Periaate jokaisessa uudessa videopätkässä on kokeilla jotakin
uutta ja näin oppia välineen käyttöä ja yleensäkin videon tekoa.
Tätä videota varten kävin läpi videon editointiohjelman kaikki videotehosteet,
joita on paljon.
Hevosvideoon sain ympättyä pari kivaa tehostetta: kuvarullalle ja kuvasta piirros tehosteet.
Pätkässä on ideana, että piirros rullautuu auki. Piirroksessa on hevonen, joka vähitellen
muuttuu eläväksi. Videon lopussa sama käänteisesti. Elävä kuva muuttuu piirrokseksi ja piirros
rullautuu kiinni.
Soitin Vanhemmalle Pojalle. Tässä kommentit pätkästä: " Ahaa tätä psykedeelistä musiikka. Ääni pois." Toinen otos, jossa
hevosen kävelyä on hidastettu aiheutti räkänaurun kommentilla "Hirvee, hei onks tää tehty joillekin
hevosfriikeille."
Näinhän se on. Meitä taiteilijoita aletaan ymmärtää vasta kuoleman jälkeen.
Katsoin puhelun jälkeen uudestaan sen hidastuskohdan. Joo totta, se on naurettava.
22.6.2006 (Venäjä)
Helle jatkuu. Aamulla autossa kolme tuntia Pietarin konttorille. Ulkona 33 astetta ja
autossa ei tietenkään ilmastointia.
21.6.2006 (Venäjä)
Kaikilla itseään kunnioittavilla sivustoilla täytyy olla BLOGI. Joten lisäsin sivustoon
"blogin".
Helteet jatkuvat. Onneksi toimistossa ja asunnossa on ilmastointi toisin kuin Suomessa.
Huomenna takaisin Suomeen. Junassa on varmaa tukalaa. Juna täynnä juhannukseksi kotiin
palaavia expaatteja ja perinteiset muutama tuhatta kiinalaista.
Vanhemmalla Pojalla päivät vähissä Suomen harmaissa. Varmaan mukava palata kotiin.
Olen päättänyt kaksinkertaistaa sivustolla kävijöiden määrän kesän aikana. Tavoite on siis
kesän loppuun mennessä saada kahdeksan vakituista kävijää.
Esitänkin tässä samalla kiitokset nykyisille kävijöille.
Kiitoksia
Vaimolle (pakotan käymään)
Nuoremmalle Pojalle (varmistaa käymällä kuukausirahan jatkuvuuden)
Tomi Työtoverille (käy lähinnä myötätunnosta ja säälistä)
Tuntemattomalle (ilmeisesti virhenäppäily osoitekentässä)
kirj. 2006 kesäkuu / lis. 2006 elokuu
|
Blogiarkisto
2006 kesä - heinäkuu
|